Wolt

Yhteen kokoavat tilat vauhdilla kasvavalle teknologiayritykselle

Woltin toimisto Arkadia 6:ssa on eläväisen yrityskulttuurin koti: sisään astuessa eteen avautuu houkutteleva yhteinen lounge- ja tapahtumatila houkuttelevine sohvineen ja ikonisine Coca Cola -jääkaappeineen. Toimiston tunnelma on samaan aikaan moderni ja rennon kotoisa. Tänne voit kokoontua isolla porukalla viettämään aikaa yhdessä. Vaikuttava kokonaisuus luotiin yhdistämällä kodinomaisia elementtejä, kuten puurimaseinää ja maanläheisiä sävyjä, huomiota herättäviin, Woltille tunnusomaisiin graafisiin elementteihin ja yksityiskohtiin. Kaikkea ei tarvinnut hankkia uutena: monia olemassa olevia irtokalusteita ja sisustusvalaisimia hyödynnettiin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Uusi toimisto tukee start up -henkeä ja tekemisen meininkiä

Vuonna 2014 perustettu ruoan tilauksen teknologiayhtiö Wolt on sittemmin kasvanut vauhdilla. Aiemman toimiston käytyä pieneksi katseet siirrettiin naapurissa sijaitsevaan Arkadia n:o 6 -kiinteistöön, jonka uudistuksessa Rune & Berg Design oli mukana. Toiveissa oli paitsi kasvun ja toiminnalliset tarpeet huomioiva toimisto, myös yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä tukeva tapahtumiin sopiva tila. Vahvan start up -hengen ja tekemisen meiningin haluttiin näkyvän tiloissa ja näin tukevan erottuvan työntekijäkokemuksen ja yrityskultturin rakentumista. “Woltin toimisto on kuin työntekijöiden toinen koti. Tilojen painopiste on rennossa meiningissä ja yhteishengen rakentumisessa”, projektin sisustusarkkitehti Roosa Westerman kuvaa projektin tavoitetilaa.

Projektia ohjasivat yhdessä asiakkaan kanssa määritellyt design driverit:

  • Kohtaamispaikka, myös vapaa-ajan viettoon
  • Yhteisöllisyyden vahvistaminen
  • Viihtyisän kutsuvat tilat työskentelyyn

Woltin uusi koti löytyi Kampista vuonna 2020 kauttaaltaan remontoidusta Arkadia n:o 6 -kiinteistöstä, 2. ja 3. kerroksesta. Kiinteistön yli 3000 neliön kerrosala tukee oivasti yhteisöllisyyden syntymistä ja kohtaamisia yli tiimirajojen. Vastasimme projektin sisustusarkkitehtisuunnittelusta. “Melkein koko Woltin toimisto on yhdessä kerroksessa ja pääset myös kulkemaan kerroksen ympäri. Tilan layout vahvistaa Woltin kaikki yhtä suurta perhettä -ajatusta”, projektin johtava suunnittelija Riina Ruska kertoo kiinteistön toiminnallisuudesta.

Kodinomainen paikka, jossa voi viettää rennosti aikaa yhdessä

Toimiston tilojen haluttiin muuntautuvan erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Esimerkiksi uuden toimitilan sydämenä toimivaa yhteistä lounge-tilaa voi käyttää sekä työpäivän aikaisiin taukoihin että vapaamuotoisempiin illanviettoihin. Iso keittiö saarekkeineen, baari ja pelit, kuten biljardipöytä ja flipperit, varmistavat viihtyvyyden aamusta iltaan ja sillä välillä. Lounge on rajattu työtiloista ääntä eristävillä seinillä, joten sen rennompi äänimaailma ei häiritse työntekoa. Tilojen kokemuksen rakentumisessa huomioitiin myös asiakkaan polku ja tietoturvallinen työskentely: “Woltilla on super rentoa tekemisen meininkiä hupparit päällä. Samalla se on maailmanluokan it-firma, jossa tietoturvallisuus on tärkeä pointti”, Riina kertoo. “Mietimme tarkasti, missä kohtaa luottamuksellisinta työtä tekevät henkilöt istuvat ja mihin tiloihin asiakkaita tuodaan”, Roosa täydentää.

Työtilojen suunnittelua ohjasi ennen kaikkea tulevaisuuden kasvun mahdollistaminen. Tiloista löytyy keskittyvän työn alue ergonomisine työpisteineen, eri kokoisia neuvottelu- ja vetäytymistiloja sekä tietysti lounge, joka sopii myös vähemmän keskittymistä vaativiin työtehtäviin. Neuvotteluhuoneet sijoitettiin toimiston laidalle ja työpöydät puolestaan avoimeen tilaan, jotta niiden sijoittelua ja määrää voi tarpeen tullen muokata. Tilojen käyttömukavuutta lisää 60-luvun kiinteistön tilakorkeuden maksimointi, mikä saavutettiin jättämällä osa tekniikasta näkyviin.

Woltissa ollaan tyytyväisiä moderneihin ja rennon kotoisiin tiloihin. Toiminnallisuus ja muuntautuvuus eri tarpeisiin lisäävät työskentelymukavuutta ja viihtyisyyttä.