Kansainvälisen ohjelmistoyrityksen Helsingin toimisto
Makkaratalon ylimmän kerroksen hisseistä astuessa mielen valtaa rauhoittavan seesteinen, jopa puhdistava olo: jylhät maisemat, vehreys ja tunnelmallisuus saavat pysähtymään. Helsingin keskustan yli levittäytyvien 6. ja 7. kerroksen tilojen tunnelma jatkuu laadukkaan leikkisänä ja rentona yhteiseen All Hands -loungeen siirryttäessä. Unityn toimisto on paljon muutakin kuin pelkkä työpaikka: täältä löytyvät esimerkiksi pelitila, biljardihuone ja vr-tila. Toiminnallisuus on suunniteltu niin, että myös vieraiden on mahdollisimman helppo hahmottaa tilat ja liikkua niissä, luottamuksellisia keskusteluja unohtamatta.
Paljon muutakin kuin työpaikka
Unity Technologies Finland on osa yhdysvaltalaista peliteknologiayritys Unityä. Vauhdilla kasvanut Suomen toimisto tarvitsi kooltaan, toiminnoiltaan ja ilmeeltään yrityksen nousujohteista nykytilaa vastaavat tilat. Yli 150-henkisen Suomen-tiimin kotina toimii Helsingin rautatieasemaa vastapäätä sijaitseva Makkaratalo, jota lähdettiin uudistamaan ja laajentamaan. Toimiston haluttiin olevan viihtyisä ja paikallisen työyhteisön näköinen. “Lähtökohtana oli luoda todella viihtyisä ja houkutteleva toimisto, jossa pystyt palautumaan ja pitämään hauskaa – ei vain työn tekemistä, vaan kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevat tilat”, projektia luotsannut sisustusarkkitehti Aino Keto tiivistää.
Projektia ohjasivat yhdessä asiakkaan kanssa määritellyt design driverit:
- viihtyisä toimisto keskeisellä sijainnilla
- paikallista työyhteisöä kuvastava
- laadukas ja monikäyttöinen
Rune & Berg Design vastasi työympäristön sisustusarkkitehti- ja kiintokalustesuunnittelusta sekä graafisista yksityiskohdista. Tilat suunniteltiin yhteistyössä Unityn globaalin yhteistyökumppanin, yhdysvaltalaisen Rapt Studion kanssa. Myös käyttäjien ääni tuotiin vahvasti suunnitteluun mukaan havainnoinnin ja haastatteluiden avulla. Pohjana toimi Unityn globaali työympäristökonsepti, joka muokattiin Helsingin toimiston käyttäjien tarpeita vastaavaksi.
Pelimoottorien kehittäjille lisätehoa työympäristöstä
Unityn toimistosta suunniteltiin rennon leikkisä ja monipuolinen erilaisine tunnelmineen ja toiminnallisuuksineen. Yhteisissä oleskelutiloissa voi pelata porukalla tai katsoa elokuvia. Loungea puolestaan voi hyödyntää demoihin, koulutuksiin ja juhliin. Myös työpistealueet ovat miellyttäviä ja visuaalisesti kiehtovia muun muassa viherkasvien ja tilanjakajina toimivien siirreltävien huopapintojen ansiosta. Liukuvärjätyt lasiseinägrafiikat tuovat tiloihin työntekijöiden toivomaa väriä sekä neuvottelu- ja keskittymistiloissa kaivattua yksityisyyttä. Taukoa tai hiljaisuutta kaipaava voi rauhoittua sammalseinillä vuoratussa zen-loungessa, portaiden alle rakennetussa lukunurkassa – tai vaikka saunassa.
Edustavat tilat on toteutettu pilke silmäkulmassa, jatkuvasti kasvavan organisaation ja dynaamisten globaalien projektitiimien tarpeet huomioiden. Kaikki neuvotteluhuoneet on varustettu toimivilla videoneuvotteluratkaisuilla. Myös kalustus muuntautuu tilanteen mukaan: neuvotteluhuoneen pöytä toimii myös biljardipöytänä ja keittiö tarpeen tullen pätevänä baarina.
Uudistetut tilat kuvastavat Unityn yrityskulttuuria: yhteisöllistä, työntekijöistään ylpeää ja kiinnostunutta työpaikkaa. Monipuolinen, myös rentoutumisen mahdollistava työympäristö tukee työssä viihtymistä. Erityiskiitosta on kerännyt se, että toimiston suunniteltiin juuri Helsingin yhteisön oloiseksi ja näköiseksi. “Lopputulos on ollut todella onnistunut: unitymainen, mutta leikkisä. Samaa ajatusta halutaan myös muualle”, Keto summaa käyttäjiltä saatua palautetta.
Rune & Berg Design suunnitellut myös Unityn Tukholman toimiston ja on parhaillaan mukana uudistamassa Unityn tiloja Kööpenhaminassa.
Tutustu muihin samankaltaisiin projekteihin


