Versowood

Uusi Eurosaha huipentaa 12-vuotisen yhteistyön

Sahatavaran edelläkävijä Versowoodin uusitussa tehdasympäristössä näkyy ja kuuluu metsä. “Versowoodin uusittu Eurosaha on toimialan mukainen osoitus yrityksen moderniudesta ja halusta pitää henkilöstöstä huolta. Suomen suurin yksityinen saha on nyt kokemuksellinen metsäympäristö, tuulahdus nykypäivää”, asiakkuuden johtava suunnittelija Jenni Herkama kuvailee.

Huominen kasvaa metsästä

Vierumäellä sijaitsevan Eurosahan laajennus oli investointi paitsi huippumoderniin sahalinjaan myös työviihtyvyyteen, työhyvinvointiin ja vierailijakokemukseen.  “Viimeisen 20 vuoden aikana on noussut entistä tärkeämmäksi ihmisten viihtyvyys ja motivointi. Tavoitteena oli, että saataisiin porukkaa motivoitua ja työpaikalle olisi kiva tulla”, Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra kertoo. Toinen keskeinen näkökulma tuotantolaitoksen laajennusosan suunnittelussa oli Versowoodin uusittu brändiviesti “huominen kasvaa metsästä”.

Suunnittelun ohjureiksi määriteltiin:

  • metsätoimialan edelläkävijyyden esiintuominen
  • työntekijöiden hyvinvoinnin tukeminen
  • vierailijakokemus uudistetun brändiviestin tasolle

Rune & Berg Design vastasi Eurosahan laajennusosan sisustusarkkitehtisuunnittelusta ja graafisesta suunnittelusta sekä projektinhallinnasta. Työstimme lisäksi tulevan pääkonttorin sisäistä viestintää yhdessä Versowoodilaisten kanssa.

Hyvinvointia ja laatua metsästä seuraavillekin sukupolville

Eurosahan laajennusosan kokemusta ja erilaisia tiloja mietittiin tarkasti sekä Versowoodilaisten että vierailijoiden hyvinvoinnin ja kokemuksen näkökulmasta. Hyvinvointia tukevat niin kävijät tervetulleiksi toivottava metsäinen aulatila äänimaailmoineen kuin uudet pukuhuoneet ja taukotila, jossa virkistäytyä ja jumppailla kahvin tippuessa. Laadukkaasti toteutettu taukotila ja keittiö toimivat myös vierailijakeskuksena, ja työnjohtajan tila sopii puolestaan myös kokouksiin ja työpajoihin.

“Halusimme osoittaa välittämistä ja siten tehdä arvojen mukaisia tekoja. Tilauudistusta ei tehty perussapluunalla”, Versowoodin markkinointipäällikkö Mia Kärkkäinen taustoittaa Eurosahan laadukkaasti tehtyä kehitystyötä. Uudistettu Eurosaha tulee toimimaan vertailupohjana myös muiden yksiköiden kehittämisessä. “Eurosahan lopputulos on hieno, sitä kelpaa näyttää. Kun siellä käy, ihmiset tervehtivät suu hymyssä”, Ville kehuu.

Yhteistyötä jo vuodesta 2012

Rune & Berg Design ja Versowood ovat tehneet kattavasti yhteistyötä vuodesta 2012. Hankkeita on ollut laidasta laitaan: aina pääkonttorin visiotyön fasilitoinnista laajoihin työympäristösuunnittelu- ja kulttuurihankkeisiin sekä yksittäisiin graafisiin toteutuksiin. Vuosien varrella Rune & Berg Design on suunnitellut Versowoodille esimerkiksi Vierumäen nykyisen pääkonttorin uudistuksen, Mikkelin “metsäkonttorin” eli katutason asiakaspalvelutilan, piha-alueita, messuosaston sekä rekkateippauksia ja työvaatteita.

Yksi suurimmista kulttuurin rakentamisen ja graafisen suunnittelun toteutuksista oli työturvallisuushanke, jonka tavoitteena oli tehdä työturvallisuudesta arkipäivää ja siten saavuttaa nollan työtapaturman tavoite. Hankkeen aikana toteutettuja julisteita löytyy myös uusitusta Eurosahasta tarkoin harkituista kohdista työpäiväpolun varrelta. Toteutettua materiaalia on tarkoitus käyttää vuodesta toiseen työturvallisuuden edistämiseksi Versowoodin eri toimipisteissä.

Versowoodilaiset ovat tyytyväisiä pitkään yhteistyöhön, jossa on riittänyt iloa silmäkulmassa ja rohkeutta ajatella tulevaisuuslähtöisesti: “Te olette hyvin ystävällisiä, positiivisia ja auttavaisia. Teillä on ammattitaitoa ja kokemusta, kiinnostusta tulevaan ja uusia työkaluja tutkitun tiedon hyödyntämiseksi”, Mia kuvailee. “Teidän kanssanne on helppo tehdä töitä. Tekemisessä on tietynlainen iloisuus, ja tiedätte mitä meillä tapahtuu. Tämä kaikki helpottaa käyntiin lähtöä”, Ville lisää.