Yhteistyötä
tukevat tilat
oman alansa
huipuille
- TIEDOT
- WSP
- Helsinki, Tampere, Jyväskylä
- Työympäristö
- Insight
- Yhteiskehittäminen
- Konseptikehitys
- Tilasuunnittelu
- Graafinen muotoilu
WSP:n ja Rune & Bergin kumppanuus pohjautuu tiiviille yhteistyölle, osallistamiselle ja jaetulle omistajuudelle – työympäristöjen kokonaisuutta katsotaan paitsi ihmisten ja tilojen, myös strategian ja työkulttuurin kehittämisen kautta. Tilojen ja työtapojen johdonmukainen kehittäminen on mahdollistanut toimistojen vuokraamisen entistä laadukkaammilta, uniikeilta sijainneilta. Kaiken keskiössä ovat kuitenkin olleet toimistoja käyttävät WSP:läiset ja heidän kokemuksensa.

Toimintamallien ja
työtilojen kehittämistä
osallistavan suunnittelun
keinoin.
WSP:n Suomen toimipisteet ovat omaleimaisia ja käyttäjiensä näköisiä: Helsingin Suomen pääkonttori sijaitsee yhdessä tunnetuimmista uudiskohteista Pasilan Triplassa, Tampereen ja Jyväskylän modernisoidut konttorit puolestaan vanhalla Tampellan tehdasalueella ja Jyväskylässä entisen paperitehtaan kyljessä.
Toimistojen tunnelma on yhdistelmä vanhaa ja uutta, kansainvälisyyttä ja paikkakunnan ominaispiirteitä. Rento tyylikkyys sekä maanläheinen sävymaailma WSP:n murretun punaisen häivähdyksellä nivovat toimipisteitä yhteen, tilaa paikallisuudelle jättäen. Leikkisät opasteet muistuttavat maantieteellisesti hieman kauempana olevista taitavista kollegoista.
Paikallinen yhteisö ja asiantuntijoiden ääni kuuluviin
WSP on globaali yhdyskuntarakentamisen asiantuntijayritys, jonka Suomen 700 eri alojen asiantuntijaa tekevät yhdessä töitä paremman yhteiskunnan rakentamiseksi. WSP:n ja Rune & Bergin yhteistyö on jatkunut jo vuodesta 2016 alkaen. Yhteistyö on kattanut muun muassa pre-covid -työympäristökonseptin suunnittelun, sen jalkauttamisen Jyväskylään ja Tampereelle sekä Helsingin pääkonttorin kehittämis- ja suunnittelutyöt vuosina 2017 ja Triplaan muuton yhteydessä 2019. Sekä WSP:n että Rune & Bergin toiminnassa korostuu asiakaskeskeisyys, joten oli luontevaa tuoda henkilökunnan ja asiakkaiden ääni vahvasti mukaan myös työympäristöjen suunnitteluun.
Suunnittelun yhteisinä
ohjenuorina ovat olleet:
- yhteistyö ja vuorovaikutteisuus
- yhteisön merkitys, sisäisen kulttuurin tukeminen
- henkilökunnan ymmärtäminen
- eri asiantuntijoiden toiminnalliset tarpeet
- kustannustehokas, kekseliäs ja joustava tilankäyttö
WSP:n työympäristöjen uudistusten punaisena lankana on toiminut yhteistyön edistäminen ja tukeminen tilaratkaisuilla.
Rune & Bergin rooli on keskittynyt toimintamallien ja työtilojen kehittämiseen osallistavan suunnittelun keinoin. Projekteissa on perehdytty asiantuntijoiden tarpeisiin palvelumuotoilullisin menetelmin, esimerkiksi havainnoinnin, työpajojen, kyselyiden ja tiedon avoimen jakamisen avulla. Rune & Berg on lisäksi vastannut graafisesta suunnittelusta, tilasuunnittelusta ja auttanut asiakasta remonttien vaiheistuksissa ja sisäisessä viestinnässä.
“WSP:n bisnes on ihmisten osaaminen ja tietotaito, asiantuntijuus. Lähdimme miettimään, miten tilaratkaisuilla voidaan tukea osaamisen kasvattamista ja jakamista. Yhdessä Rune & Bergin kanssa luotu työympäristökonsepti on vahva, tukee brändiä ja tavoitteita – ulottuu tilaa isompiin asioihin”, WSP:n henkilöstöjohtaja Sanna Kulmala valottaa yhteistyön taustoja.


WSP:n työympäristöjen uudistusten punaisena lankana on toiminut yhteistyön edistäminen ja tukeminen tilaratkaisuilla.
”Suurin arvo on ollut muutoksen johtaminen ja siihen liittyvä tuki. Rune & Berg on ollut vahvasti mukana muutoksen johtamisessa ja sisäisessä viestinnässä”, WSP:n Facility Manager Karoliina Paavola tiivistää Tripla-projektin.
Laadukkaita työympäristöjä yhdessä WSP:n asiantuntijoiden kanssa
WSP:n projektit ja työskentelymallien suunnittelu lähtivät vahvasti paitsi yhteistyön, myös kunkin alan erityisosaajien työtehtävien kartoittamisesta ja huomioimisesta.
Eri toimipisteissä kartoitettiin muun muassa tiimien välistä yhteistyötä ja työn liikkuvuutta ja haettiin palautetta tilojen käyttäjiltä. Jyväskylässä tiloihin tullaan yhteisen working cafén kautta, mutta muuten vetäydytään tiimikohtaisiin työskentelytiloihin. Tampereella siirryttiin avoimempaan monitilaan yhteistyön ja monialaisen projektityön tukemiseksi. Tila on jaettu kuitenkin julkiseen ja yksityiseen puoleen. Triplan pääkonttorissa puolestaan päädyttiin jaettuihin työpisteisiin siiloutumisen ehkäisemiseksi. Käyttöön otettiin kuitenkin kotipesät, jotta muut olisi helpompi löytää.
WSP:n työntekijät olivat hankkeissa aktiivisesti mukana paitsi käyttäjän äänenä, myös oman erityisalansa asiantuntijoina. Esimerkiksi Tampereen sisäilman ja akustiikan asiantuntijat olivat mukana valitsemassa sisäilman kannalta parhaita materiaaleja ja testaamassa erilaisia äänimaailmoja. Jyväskylästä löytyy erillinen laboratoriotyöhön tarkoitettu tila, jonka suunnittelussa hyödynnettiin WSP:läisten korvaamatonta asiantuntijuutta. Triplan aulaan puolestaan koottiin WSP:n yhdyskuntarakentamisen projekteja esille esimerkiksi piirustuksien, 3D-hologramminäyttöjen, VR-lasien ja pienoismallien avulla.



“Teillä on ihania ihmisiä, jotka lähestyvät työtilojen suunnittelua ihmisten näkökulmasta: vuoropuhelussa ja siinä, miksi tilaa ylipäätään suunnitellaan.”
In-house -tyyppinen kumppanuus työkulttuurin muutoksen tukena
Rune & Bergin ja WSP:n kumppanuus pohjautuu jaetulle vastuulle ja pitkäjänteiselle kehittämiselle: työympäristöjä kehitetään systemaattisesti yhtenäisen konseptin avulla, henkilöstöä osallistaen ja kuunnellen.
“Teknisesti työympäristökonseptin luomat raamit mahdollistavat skaalaamisen eri paikkakunnille ja erilaisiin työtiloihin. Konseptin sovittaminen eri paikkakunnille vaatii aina päivitystä, joten on hyvä, että konseptin tekijä ja toteuttaja ovat sama taho”, Sanna kertoo yhteistyön käytännöistä.
Toisaalta kumppanuudessa saatiin aikaan myös työkulttuuria tukevia työkäytäntöjä ja laajempia teemoja. Keskeistä tässä oli se, että ihmiset olivat oikeasti mukana prosessissa: suunnitteluvaiheessa hahmotettiin yhdessä tulevaisuuden tarpeita, rakennusvaiheessa käytiin yhdessä raksalla, käyttöönottovaiheessa puolestaan mietittiin yhdessä, miten tiloja käytetään. Uusien työtapojen oppiminen, ylpeys tiloista ja yhteisöllisyys lähtivät kaikki kehittymään hienosti.
“Yhteisölle opetettiin tapa puhua tiloista ja niiden käytöstä, ei tullut HR policy -asiaksi, vaan ihmisille, jotka käyttää tilaa ja jossa he tekee työt. Onnistuttiin luomaan kulttuuri, että saa sanoa, jos pitäisi muuttaa jotain”, Sanna kuvailee ihmislähtöistä muutosta.



Haluatko kuulla lisää WSP:n työympäristöjen kehittämisestä?
Jutellaan! Ota yhteyttä.
Tutustu myös Tampereen projektista kirjoitettuun Rakennuslehden artikkeliin.

Kuvat: Aleksi Tikkala