HelmiSimpukka

Uudistetuissa HelmiSimpukka-ravintoloissa vietetään teiden parhaita taukoja

Yli 2,5 miljoonaa asiakasta joka kuukausi palvelevalla HelmiSimpukalla on Suomessa jo noin 130 toimipistettä. Ympäri maata toimivan ketjun missio on tarjota tien päällä oleville asiakkaille mahdollisimman mukava tauko, joka koostuu herkullisesta paikan päällä valmistetusta ruoasta, ilahduttavasta palvelusta ja mieleenpainuvasta tilakokemuksesta. Rune & Berg Designin ja HelmiSimpukan yhteistyö tilakokemuksen kehittämisen parissa on jatkunut jo useamman vuoden.

Paras taukokokemus tiellä liikkujille

Vuonna 2018 alkaneen yhteistyön lähtökohtana oli nostaa HelmiSimpukka Suomen suosituimpien brändien joukkoon ja näin kasvattaa myyntiä ja kävijämääriä entisestään. Tavoitteena oli rakentaa huoltoasemakonsepti, joka tarjoaa parhaan kokemuksen tiellä liikkujille. “Haluamme pysyä relevanttina huoltoasematoimijana, jonka luo on aina helppo tulla. Kaikki lähtee asiakkaista ja siitä, että luodaan pitkäkestoisia kohteita, jotka toimivat myös 15 vuoden päästä”, Emil Huttunen, St1:n markkinointi- ja konseptipäällikkö kuvailee kumppanuuden tavoitetilaa.

Konseptikehitystä ohjaavat design driverit:

  • paras taukokokemus
  • raikas ja helposti lähestyttävä konsepti
  • erottuva tuote- ja palveluvalikoima paremmin esiin

Olemme suunnitelleet HelmiSimpukan huoltoasemille uuden tilakonseptin, opasteet ja kuvitusmaailman. Kokemusta on kehitetty vahvasti yhdessä HelmiSimpukkalaisten kanssa. Esimerkiksi huoltoasemien tilakonseptin rakennuspalikoita kartoitettiin työpajoissa, joissa selvitettiin, mikä on ketjun nykytila ja missä se haluaa olla 15 vuoden päästä. “Teitä on ollut aina helppo lähestyä. Ajatukset on kohdanneet ja puhutaan samaa kieltä. Jos on täytynyt muuttaa esimerkiksi pieniä myynnillisiä elementtejä, teiltä on saanut tosi nopeasti ratkaisuvaihtoehtoja”, Emil kertoo yhteistyöstä.

Kotoisa ja mutkaton tila, jossa on helppo asioida

Yhdessä luotujen toiminnallisten ja visuaalisten suuntaviivojen perusteella HelmiSimpukalle luotiin raikas ja helposti lähestyttävä tilakonsepti, joka heijastaa ketjun lupausta aina iloisesta palvelusta ja teiden parhaasta ruokatarjonnasta. Samalla ketjun erottautumistekijöitä hiottiin: paikan päällä tekemistä tuotiin näkyväksi ja asiointipolkuja selkeytettiin niin, että tuote- ja palveluvalikoima pääsi paremmin esiin. “Ollaan pyritty rauhoittamaan ympäristöä. Uskon, että asiakkaiden on nyt helpompi tulla huoltoasemille ja havaita, mitä on missäkin”, Emil kiteyttää uusitun konseptin tausta-ajatuksen.

Kotoisuuden ja mutkattomuuden nimeen vannovan HelmiSimpukan uudessa tilailmeessä on ripaus nostalgiaa ja vanhojen huoltoasemien henkeä. Yli 130 toimipisteessä toimivassa ravintolaketjussa myös paikallisuus on isossa roolissa. HelmiSimpukat palvelevat matkaa tekevien asiakkaiden lisäksi myös lähialueen asukkaita, joille liikenneasema on monesti tärkeä palvelu- ja kohtaamispaikka. Ympäri Suomen jalkautettavaan konseptiin jätettiin kohdekohtaista joustavuutta, jotta asemilla säilyy paikallinen tuntu. Jokaiseen uuden konseptin mukaiseen ravintolaan suunnitellaan muun muassa paikkakunnan mukaan suunniteltu seinäkuvitus.

Asiakasystävällinen konsepti lisäsi myyntiä

Konseptiuudistus muutti HelmiSimpukan tilakonseptia huomattavasti käyttäjälähtöisemmäksi. Asiointipolkujen selkeyttäminen tilaratkaisuilla ja opasteilla paransi asiakaskokemusta ja sen seurauksena myyntiä: selkeässä tilassa ydinviestit ja -palvelut nousevat paremmin esiin. Vahvan ja kokonaisvaltaisen tilailmeen ansiosta HelmiSimpukka-ravintolat myös erottuvat kilpailijoistaan aiempaa paremmin. “Olen hyvin tyytyväinen tähän yhteistyöhön. Mulla on vahva tunne, että suunta on oikea. Esimerkiksi Savonlinnan huoltoasema oli tosi nousujohteinen myynnin suhteen uudistuksen jälkeen”, Emil kertoo

Myös palaute henkilökunnalta on ollut positiivista. “On tullut tosi hyvää palautetta henkilökunnalta. Esimerkiksi Vallikallion 80-lukuhenkistä asemaa avarrettiin ja Konalaan saatiin lisää valoa tilamuutoksien avulla, mikä oli piristävää henkilökunnalle”, Emil summaa.