Kymmenvuotinen yhteistyö työympäristöjen parissa jatkuu
Vuodesta 2013 jatkuneen ohjelmistojätti Futuricen ja Rune & Berg Designin kumppanuus pohjautuu tiiviiseen yhteistyöhön ja rohkeuteen tehdä asiat uudella tavalla. Työympäristöjen kehittämisen tärkeimpänä lähtökohtana on Futuricen uniikin yrityskulttuurin ja futulaisten työn tukeminen. Toimitilojen suunnittelun lisäksi projekteissa onkin keskitytty vahvasti työntekijöiden tarpeiden ymmärtämiseen sekä globaalin brändin vision ja strategian konkretisoimiseen tulevaisuuslähtöisesti. Viimeisimpänä yhteistyössä on toteutettu Futuricen Kampin hybridiajan uusi pääkonttori, joka valmistui vuoden 2022 loppupuolella.
Helsinki on Futuricen koti ja sieltä starttasi myös yhteistyö Rune & Berg Designin kanssa
”Kun toimistomme avoimeen kahvilaan astuu sisään, ei voi olla aistimatta tekemisen meininkiä ja työn näkyvyyttä. Tätä lähdimme aikoinaan Rune & Bergin ihanien suunnittelijoiden kanssa tavoittelemaan. Useat yhteiset workshopit ja ihmisten ylpeys uusista tiloistamme kertovat hyvin sen, että suunnittelu ja toteutuksen ohjaus onnistuivat erinomaisesti. Toimistollamme vierailleille ryhmille on ollut helppo mainostaa Rune & Bergiä”, Futuricen kulttuurijohtaja Hanno Nevanlinna kuvailee yhteistyötä.
Kun tavallinen ei riitä: birthplace of the cool and home of the awesome
Futuricen yli 600 työntekijää edustavat 47:ä eri kansallisuutta, ja yritys tunnetaankin innovatiivisesta kulttuuristaan, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Kumppanuuden tavoitteena on ollut kehittää maailmanluokan työympäristökokemusta, jonka avulla parhaat osaajat löytävät Futuricen ja pysyvät siellä pitkään. “Upeinta kumppanuudessa on ollut se, että johto on halunnut olla mukana koko yhteistyön ajan kaikissa projekteissa. Tämä kertoo siitä, että tila nähdään strategisena työkaluna, jolla voidaan vaikuttaa työn tekemiseen”, kertoo yhteistyön alkumetreillä mukana ollut Rune & Berg Designin johtava suunnittelija Sara Tuohikumpu.
“Olen tykännyt siitä, että Rune & Bergin kanssa tehdään yhdessä meidän näköistä työpaikkaa ja tekemisen kulttuuria. Asiakkaan kommentteja ja ajatuksia on aina arvostettu ja viety eteenpäin”, Hanno taustoittaa.
Futuricen Suomen toimitusjohtaja Riku Valtasola on myös ollut tiiviisti mukana työympäristökokemuksen kehittämisessä. ”Olen tottunut siihen, että Rune & Berg Designin kanssa työskentely on joustavaa ja kommunikaatio avointa ja helppoa. Pidän tärkeänä, että omien ideoiden lisäksi yhteistyökumppani kuuntelee muuttuvia tarpeita ja työntekijöiden toiveita. Rune & Bergillä on aina hyvää näkemystä soveltuvista vaihtoehdoista ja vahva ammattitaito valita esimerkiksi käyttötarkoitukseen sopivimmat materiaalit”, Riku kertoo.
Maailmanluokan työympäristökokemus rakentuu yhdessä määriteltyjen design drivereiden avulla:
- yrityskulttuurin esiin tuominen
- ekologinen ja vaikuttava suunnittelu
- hybridityön pioneerius
Vuosikymmenen jatkuneen yhteistyön aikana Rune & Berg Design on toiminut Futuricen aisaparina työympäristökonseptin kehittämisessä, muutoksen johtamisessa sekä Helsingin ja Tampereen toimistojen suunnittelussa ja päivittämisessä käyttäjilleen sopiviksi. ”Me on kasvettu ihan hirveesti siitä, kun me aikoinaan muutettiin Lauttasaaresta Kamppiin. Silloin ostettiin ensimmäistä kertaa sisustusarkkitehtipalveluita – se oli merkki sellaisesta, että kotikutoinen ei enää riitä. Hyvin toimiva ja laadukas tila kuvaa sitä, että teemme tätä tosissaan”, Hanno kuvailee.
Uusimmassa pääkonttorin päivityksessä olemme keskittyneet erityisesti koronan jälkeisen työn tekemisen ratkaisuihin. “Olemme miettineet uusia työn tekemisen tapoja ja sitä, miten tila voisi tukea vuorovaikutusta mielenkiintoisella futumaisella tavalla”, kertoo uusimman hankkeen johtava suunnittelija Sini Ala-Nikula Rune & Berg Designilta. “Esimerkiksi neuvotteluhuoneiden pöydät on suunniteltu yhdessä Hannon kanssa. Ne ovat kaikki seisomakorkuisia, ja niihin on tuotu erilaisia viestejä ja ajatuksia futulaisten päätöksentekomallin ja vuorovaikutuksen tukemiseksi”.
Uudessa Kampin toimistossa korostettiin myös palveluita osana Innovation Homen kiinteistöä ja tuotiin sisäiset it-palvelut toimistoon keskeiselle paikalle futulaisten arjen helpottamiseksi. “Kampin toimiston tilankäyttö toimii hyvin. Siellä on riittävästi esimerkiksi videokoppeja ja isossa avoimessa kahvilatilassa voi vaihtelevan kalustuksen ansiosta kohdata muita sen verran kuin itse haluaa”, Hanno lisää.
Kumppanina muutoksessa
Työn tekeminen on jatkuvassa murroksessa, ja myös työympäristöjen on elettävä ajassa. Muun muassa koodareita, palvelumuotoilijoita ja bisneskonsultteja työllistävän Futuricen toimistot on suunniteltu joustamaan eri työntekijöiden ja projektien tarpeiden mukaan. Futuricen toimistoista löytyy runsaasti esimerkiksi helposti siirreltäviä kalusteita ja työstettäviä pintoja, kuten liikuteltavia lasiseiniä, joihin voi liimata post-it-lappuja ideoinnin tueksi. “Meidän brändiimme kuuluu se, että asioilla täytyy olla suurempi funktio ja tarkoitus. Meille on tärkeää pystyä itse muokkaamaan tiloja käytön mukaan”, Hanno kertoo.
“Tilat on rakennettu muuntojoustaviksi. Futulaiset ovat hyvin omatoimisia myös tilojen uudelleenjärjestelyssä. Jotta voi tehdä jotain uutta ja luovaa, on myös tilojen muuntauduttava mukana”, ensimmäisissä projekteissa mukana ollut Sara summaa. Muuntojoustavuus näkyy myös Kampin uudessa toimistossa: “Esimerkiksi kalusteiltaan muuntautuvassa working cafessa voi pitää erilaisia tapahtumia koulutustilaisuuksista infotilaisuuksiin, juhliin ja harrastuskerhoihin. Toimistossa ei juurikaan ole turhaa tilaa, ja tilojen varaaminen ja jako keskittyvän työn ja yhteistyön vyöhykkeisiin ketteröittävät arjen tekemistä”, Sini kuvailee.
Futulaiset ovat olleet avainasemassa myös suunnittelutyön aikana: lukuisat työpajat, käyttäjähaastattelut ja havainnointipäivät ovat auttaneet luomaan aidosti futulaisia palvelevia uniikkeja työympäristöjä. Esimerkiksi tilojen tunnelma ja käytön periaatteet on luotu yhdessä käyttäjien kanssa. “Yhteistyön alussa vietimme runsaasti aikaa futulaisten kanssa heidän silloisella toimistollaan. Puhuimme ihmisten kanssa ja havainnoimme työn tekemisen tapoja ja esimerkiksi ääniympäristöä”, Sara muistelee.
“Olemme todella oppineet tuntemaan heidät ja olleet mukana heidän kasvutarinassaan. Futulaiset haastavat meitä rohkeuteen ja epätyypillisyyteen ja arvostavat näkökulmaamme pienissä ja isoissa asioissa”, asiakkuusvastaava Raija Mattila tiivistää.
Kuvat: Mikael Pettersson
Kampin toimiston uudistuksessa arkkitehtisuunnittelusta vastasi ARCO, kiinteistön omistaa CapMan. Kiitämme hyvästä yhteistyöstä!